Takaisin
Täyskustannusvastuu - Täky
Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa siirryttiin vuonna 2005 sairaanhoidon korvaamisessa täyskustannusvastuujärjestelmään.
Täyskustannusvastuun myötä työtapaturman tai ammattitaudin vuoksi kunnallisessa terveydenhuollossa annetusta sairaanhoidosta vakuutuslaitokset maksavat suoraan hoitopalvelun tuottamisesta vastaavalle kunnalle tai kuntayhtymälle kuntalaskutuksen mukaisen hoitokustannuksen (täyskustannusmaksu eli täkymaksu). Lisäksi korvataan vahingoittuneelta itseltään peritty asiakasmaksu.
Täyskustannusjärjestelmään siirtyminen aiheutti menettelytapamuutoksia erityisesti julkisen sektorin hoitolaitoksille. Uudesta järjestelmästä ja menettelytavoista on annettu muistio ja ohjeita:
Lisäksi Tapaturma-asiain korvauslautakunta on antanut seuraavat ohjeet, joissa on täkyyn ja maksusitoumusmenettelyyn liittyviä asioita:
Täyskustannusvastuujärjestelmää ei sovelleta seuraavissa tilanteissa:
- työtapaturma on sattunut ennen 1.1.2005
- ammattitauti on ilmennyt ennen 1.1.2005
- sairaanhoito liittyy tapaturmavakuutuslain 57 §:n mukaisten vapaaehtoisten vapaa-ajan vakuutusten perusteella korvattavaan vahinkotapahtumaan
Liikennevahingoissa siirryttiin täyskustannusjärjestelmään samanaikaisesti kuin lakisääteisessä tapaturma-vakuutuksessa. Lisätietoja liikennevahingoista täältä.
Usein kysyttyä Täkystä
Sivun alkuun
Päivitetty 5.2.2010 15:40
Viimeksi muokattu: 5.2.2010 15:40:40
Tulostettu:07.09.2010 04:06